sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Maxim testissä osa 5




Vielä kerta kiellon päälle näistä Maximeistta, koska ne ovat osoittautuneet toimiviksi tuotteiksi monissa eri lajeissa.

Viimeisiä Maxim-tuotteita testasin salilla sekä kahdella peräkkäisellä tanssitunnille.

Salille mukaan pakattiin Maxim Recovery Drink, joka oli tarkoitus nauttia vasta treenin jälkeen.

 Käyn salilla viikosta ja muista harrastuksisa riippuen 1-4 kertaa viikossa. Tällä hetkellä käyn enemmän ohjatuilla tunneilla, koska yritän saada korttini kertoja vähenemään niin tästä syystä sali on jäänyt vähän vähemmälle. Lähdin kuitenkin Miehen matkaan, koska halusin testata muutamia uusia laitteita ja kun kotona asustaa koulutettu PT niin käytän sitä hyödyksi :)

 

Salilla testailin uusia laitteita Miehen opastuksella sekä sen lisäksi tein normaalin ohjelman. Aikaa meni reilu tunti ja hiki tuli. Kotimatkalla nautittu Maxim Recovery Drink oli hyvää. 
  


Seuraavana päivänä päätin käydä korvaamassa rästiin jääneitä tanssitunteja ja osallistuin kahdelle peräkkäiselle tunnille.

Käyn tanssimassa tässä lähistöllä olevalla studiolla kaksi kertaa viikossa. Ohjelmassa on charlestonia sekä Hollywood Classicia eli musikaalien tanssinumeroita. Olen tanssinut koko nuoruuteni mutta jossain vaiheessa innostus tanssiin lopahti mutta viime syksynä alkoi jälleen kiinnostamaan. Onneksi läheltä löytyi monipuolinen paikka jossa harrastaa.


Maximeista treenikassiin pakattiin Hypotonic Sport Drinkiä sekä Recovery Drink. Nämä siksi, että toinen pitää yllä nestetasapainoa ja toinen auttaa palautumisessa treenin jälkeen. Tuntien aikana tuli todella kuuma mutta onneksi Maximit auttoivat jaksamaan.

kuvat: maxim.fi & google

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti